Henkilökohtaisen talouden hallinta on tärkeä taito, mikäli haluat välttää kädestä suuhun -elämistä ja saada välillä jopa jotain säästöön. Varsinkin jos tili näyttää aina nollaa ennen palkkapäivää, on jonkinlaisen taloudellisen suunnitelman luominen hyvä idea. Lähes jokaisen säännöllisiä tuloja saavan on mahdollista saada edes jonkin verran rahaa säästöön.

Tee taloussuunnitelma

Yllättävän moni suomalainen ei tiedä edes omien kuukausitulojensa suuruutta. Vielä useampi ei ole ottanut selvää siitä, kuinka suuret menot heillä on ja mihin rahat suurimmaksi osaksi kuluvat.

Jotta talouttaan voisi hallita, tulee heti ensimmäiseksi selvittää omat tulonsa. Tulot kertovat, kuinka paljon kuukauden aikana on mahdollista kuluttaa velkaantumatta. Tuloihin tulisi laskea kaikki kuukauden aikana tilille tulevat rahat: palkat, eläkkeet, tuet, pääomatulot ja niin edelleen.

Tämän jälkeen sinun kannattaa pitää kirjaa tuloistasi kuukauden tai parin ajan. Saatat yllättyä, mihin kaikkeen sinulla kuluukaan rahaa kuukauden aikana. Jo parin euron heräteostoksistakin saattaa kertyä kuukauden aikana merkittävä summa.

Kun tulosi ja menosi ovat selvillä, voit luoda itsellesi taloussuunnitelman eli budjetin. Tässä suunnitelmassa määrittelet sen, paljonko sinulla on käytettävissä rahaa mihinkin elämän osa-alueeseen kuukauden aikana. Yksi tunnetuimmista nyrkkisäännöistä taloudenhallintaan on niin kutsuttu 10/30/60 -sääntö. Tämä tarkoittaa sitä, että 10 % kuukausituloista tulisi laittaa säästöön, 30 % asumiseen ja 60 % muuhun kulutukseen. Jos sinulla on ongelmia taloutesi hallinnan kanssa, voit kokeilla ottaa tämän säännön käyttöön vaikkapa kuukaudeksi tai pariksi ja katsoa, miten se sinulle sopii. Toki pienituloisen, yksinasuvan voi olla melko mahdotonta soveltaa tätä sääntöä. Monelta paikkakunnalta ei nimittäin löydy asuntoja, joiden vuokra olisi vain kolmasosan pienituloisen kuukausituloista.

Jos pilkuntarkka budjetin seuraaminen ei ole sinun juttusi, on taloudenhallintaan onneksi olemassa muitakin keinoja. Yksinkertaisin tapa on maksaa heti palkkapäivänä kaikki laskut ja muut pakolliset maksut. Siirrä jäljelle jäävistä rahoista pieni osa säästöön, ja loput rahat voit käyttää vapaasti. Toki sinun tulee tätäkin mallia noudattamalla välttää heräteostoksia ja hallita rahankäyttöäsi, jotta ruokarahaa on jäljellä loppukuustakin.

Laadi tavoitteita

Sen sijaan, että ajattelisit vain eläväsi jatkossa säästeliäämmin, kannattaa sinun asettaa itsellesi jonkinlaisia tavoitteita. Näin pääset todennäköisemmin toivomaasi lopputulokseen.

Voit asettaa tavoitteeksi esimerkiksi luottokorttien käytön tai lainojen oton lopettamisen tai tietyn summan asettamisen säästöön kuukausittain. Kannattaa myös miettiä, mitä hyödyt siitä, jos saavutat asettamasi tavoitteen. Ehkäpä sinulla on varaa tehdä vähemmän töitä tai ostaa jossain vaiheessa oma asunto, jos vähennät kulutustasi ja alat laitamaan rahaa myös säästöön? Tai ehkä haaveilet sittenkin lomamatkasta tai vaikkapa vuorotteluvapaasta?

Hyväksy tosiasiat

Jos menosi ovat kuukaudesta toiseen tulojasi suuremmat, ei sinulla ole kuin kaksi vaihtoehtoa: pienentää menoja tai hankkia suuremmat tulot. Parempipalkkaisen työn hankkiminen ei ole aina mahdollista, kun taas menoja voi yleensä pienentää jonkin verran, ellei jo valmiiksi pihistele kaikessa mahdollisessa. Mieti, missä voisit säästää. Olisiko sinun mahdollista esimerkiksi muuttaa pienempään tai halvempaan asuntoon? Olisiko ruokakuluja mahdollista pienentää tekemällä enemmän ruokaa alusta asti? Voisiko sähkön tai puhelinliittymän saada halvemmalla kilpailuttamalla ne?

Kannattaa myös muistaa, että hankintojen ottaminen laskulla tai osamaksulla yleensä vain siirtää ongelmaa. Jos sinulla ei ole varaa maksaa jotakin ostosta tässä kuussa, onko sinulla siihen varaa ensi kuussakaan? Laskuja ja osamaksuja kannattaa yleensä hyödyntää vain pakon edessä, sillä erilaisista laskutussopimuksista kertyy lähes huomaamatta niin suuri summa, etteivät kuukausitulot välttämättä enää riitä niiden maksamiseen. Jos sinulla on kuitenkin jo laskuja enemmän kuin kykenet maksamaan, kannattaa olla mahdollisimman pian yhteydessä laskun lähettäjään ja sopia maksujärjestelyistä.